6.7.2018

Aika rientää.....

ja aivan liian vauhdilla!

Kesä on jo pitkällä ja olemme saaneet nauttia mahtavista aurinkoisista säistä. Tämä on myös mahdollistanut sen, että mökillä on tullut puuhasteltua enemmänkin.

Tämä blogin päivitys tuntuu nyt vähän unohtuvan, kun tulee ladattua enemmän kuvia tuonne instagramin puolelle, mutta koitan muistaa välillä päivittää myös tänne kuulumisia, koska ehkä joku haluaa nähdä ja kuulla mitä Leppämäkeen kuuluu ;)














Mökin pihassa on valtavat raparperi istutukset, joten niitä riittää ihan kylliksi meille ja muillekin. Testasin tänä vuonna raparperitiivisteen tekoa ja siitä tuli oiva herkullinen kesäjuoma. Ohje löytyi Kodin Kuvalehdestä.







Isäntä suti terasseihin uuden sävyn ja grillikatoksen lattiaan myös. Hommaahan on vaikka muille jakaa, mutta stressiä ei nyt niistä oteta. Tehdään kun jaksetaan ja fiilis iskee. 





Ihan on kaupasta ostettu mansikka, mutta on nätti. Nyt olen käynyt poimimassa pakkaseen ihan kotimaisia mansikoita, jotka oli kyllä mahtavan suuria, maukkaita ja kauniita myös :)

Sitten vähän mökin kukkaloistoa!










Yksi "alkuperäisasukas" oli putkahtanut esiin. Hauska joka vuosi katsoa, kun eri paikkoihin, eri vuonna tulee joku yksittäinen kukka, joka on alkuperäisiä pihan kukkia. Talon viereen putkahti myös yksi oranssi lilja, joka ei ole aikaisempina vuosina siihen tullut. Joitakin tulppaaneita ja yksittäinen narsissikin on tullut näkyviin. Ne uinuu jossain ja sitten päättävät tulla esille. 








Tämä on meidän pikkuneidin pioni, sai sen kummeilta kastejuhlan kunniaksi viisi vuotta sitten.




Tämä on sitä ikuisuus-puuhaa mökillä eli rikkaruohojen raivausta. Tässä nähtävillä yllä ennen ja alla jälkeen kuva. Hirvee homma, mutta kun sen aloittaa, ei millään malta lopettaa. Tulee tarve repiä ja repiä, että saa ne pois. Tänä vuonna olen kokenut sen jotenkin jopa terapeuttiseksi. Ei tarvitse hirveästi ajatella mitään sitä tehdessä ja jälki kyllä näkyy, että jotain tehnyt.




Eipä tällä kertaa muuta kuin nautitaan kesästä, auringonsäteistä ja läheisistä!

Ensi kertaan :D

29.4.2018

Mökkikausi avattu

Mökkikausi on avattu eli olemme yöpyneet mökillä jo kahtena viikonvaihteena.

Ensimmäisen kerran olimme 14.-15.4. ja piha oli silloin vielä täydessä lumessa.




Pihahommia ei siis tarvinnut harkitakkaan vielä silloin.

Kahden viikon päästä tästä tilanne olikin aivan toisenlainen :)




Hupsheijaa ja lumet olikin veks eli sain tarttua haravaan ja alkaa siistimään pihaa.


Viime syksynä jäi kaikki tekemättä, kun tuli tilanne joka pysäytti hetkeksi ja voimia ei löytynyt mihinkään ylimääräiseen. Nyt taas tilanne hyvä ja puhtia riittää.





Meinasi alkaa tulla hulluus näiden lehtimäärien kanssa eikä malttanut lopettaa ollenkaan. Eli tuntitolkulla haravointia oli ohjelmassa ja peukaloon sain rakonkin siitä hyvästä. Mieli on hyvä, kun sai nyt heti alkuun kaikki nurkat niin, että ruohonleikkurilla saa sitten jatkossa siistittyä ja ehkä pidettyä rikkaruohot poissa.




Tuvan lämmitystä ja kahvitaukoa.




Kyläilijöille vähän omppurahkapiirakkaa tekeillä.




Meillä oli kissa vapun kunniaksi matkassa :D








Kiva aloittaa mökkikausi ajoissa ja tästä se taas alkaa kesää kohti mennään koko ajan. Toivottavasti saadaan vähän lämpimämpi kesä kuin viime vuonna.

See you soon!

26.6.2017

Kevät ja kesä

Kesäkuu lopuillaan ja mökillä oleskelu ehditty aloitella.
Mitään suuren suuria projekteja ei nyt ole tiedossa, onneksi, vaan nyt keskitytään tekemään keskeneräisiä loppuun.

Maaliskuulla käytiin paljuilemassa pienessä räntäsateessa. Ei haitannut, koska vesi oli lämmintä ja saunakin tietysti.




Huhtikuulla käytiin piipahtamassa makkaranpaistossa ja siinä sitten kävi niin, että maa oli vihreä kun tultiin, mutta sinä aikana kun oltiin, muuttui valkeaksi.








Että siinä sitten karisi kyllä kevätfiilis kertaheitolla :)


Sittemmin on näyttänyt jo vähän paremmalta, vaikka sadekuuroista onkin saanut "nauttia" tämän tästä.





Neiti omenankukka.













Menneenä viikonvaihteena säät suosi aina aamupäivän aurinkoisina, iltapäivät satoi. Ehti hyvin kitkeä rikkakasveja pihasta. Tämä tonttu taitaisi olla oikeutettu jo ansaituille eläkepäiville. Sille pitäisi löytää nuorempi kaveri auttamaan puutarhan vahtimista.

Nyt odotellaan oikeasti jo lämpimiä säitä, tulisiko jo pian?!


28.2.2017

Talvihorroksessa

Talviaika on aina jokseenkin tuskallista, koska siitä asti kun mökin laittaa talvitauolle, niin odottaa vain aikaa, kun sinne pääsee uudelleen.

Meillähän on siis talvet aina mökki kylmänä ja harvemmin sitä talven aikana lämmitellään. 


Muutamia kuvia tässä loppukesän jutuista, koska kohta päästään aloittamaan postaukset tämän vuoden osalta. Maaliskuun lopussa vietetään talviloma ja sitten aloitetaan huhtikuussa kesämökkikausi :)


Leikkimökkiin neidille tuolit, ne sai uuden värin, kesänkeltaisen.





Leikkimökkiin sain virkattua ikkunoihin kapat, salusiinit olisi vielä tarkoitus laittaa. Leikkimökki on vielä vähän kesken ja keväällä se tehdään niin valmiiksi, että päästään viettämään siellä tupareita.



Ulkohuussin ikikukka kukkii aina :)



Auringonlasku metsän takana.



Saunalla terassi aikalailla valmis. 




Grillikatos syysvalaistuksessa.





Loppukesästä piipahdettiin myös Levillä nauttimassa ihanasta luonnosta.







Näillä kuvilla lohtua tähän vaihtelevaan talveen, että vielä hetken jaksaa, kunnes kevät kolkuttelee ovella.

Aurinkoa päiviinne!


23.6.2016

Kesälomalla

Tänä vuonna kesäloma oli jo näin aikaisin, syystä, että työssäni on kiertävät lomat ja kesäkuu osui sitten tänä vuonna minulle :( en hirveästi tykkää, mutta minkäs teet. Olemme yrittäneet nauttia lomasta, onneksi mies pystyy joustamaan lomissaan ja voimme siis viettää kuitenkin perhelomaa yhdessä.

Aika menee siivillä, ei voi mitään ja kohta jo töihinpaluu edessä. Ensimmäinen lomaviikko meni reissussa ja toinen sitten mökillä jotakuinkin ja tämä viimeinen oltu enemmän kotosalla. Ilmatkaan nyt ei ihan huonot olleet.

Mökillä on palju saatu käyttöön ja onhan se ollut hieno juttu. 
Päästä uimaan mökillä :D

Saunarakennuksen edustalle siis tuli uusi terassi, johon palju upotettu. Vähän on vielä kesken eli kaiteita ja rappusia vielä tulossa, mutta palju on jo käytössä.




Raparperit kukki jo ja eihän tuo nyt kaunis ole, mutta auringon valo heijastui niin kivasti, että piti kuva ottaa. Kukat on napsittu nyt jo pois puskasta.

Lumipalloheisit kukkii kauniisti.




Sitten esittelen yhden löydön, joka haettiin meidän mökille. Ihana vanha kaappi. Tiedättekö, olen ruskeaa välttänyt mökille kaikin keinoin, mutta tämä kaunistus saa olla  ja se pääsi koristamaan meidän makuuhuonettamme. 




Tämä on ensimmäinen auennut pioninkukka mökillä. Nuppuja on kovasti, joten lisääkin niitä saadaan.




Tämän myötä toivottelen oikein ihanaa Juhannusta!

Koitan kuvata tehokkaammin ja leikkimökkikin alkaa kohta olla valmis. Välissä kun piti tehdä tuo palju-homma ;) eli lisää seuraa, kesäähän on vielä jäljellä!