19.1.2011

Keittiösuunnitelma

Tupakeittiö ostohetkellä.
Tupakeittiö purettuna.

Olemme jo ensimmäisestä kesästä lähtien hahmotelleet uuden keittiön mallia. Vanha keittiö oli sisäpihan puolella nurkassa. Sinne sitä ensiksi hahmoteltiin myös jatkossa. Koska meillä oli jo olemassa ruokailuryhmä puusohvineen odottelemassa, mieleeni tuli, että emme saa sijoitettua sitä uuden ikkunan kohdalle, jos keittiö on siinä vieressä. Enkä halunnut aamiaisella katsella ohimenevää tietä ja pusikkoa :) Päätimme siis sijoittaa keittiön vastakkaiselle seinälle.




Koska siinä on myös ovet, vasen eteiseen ja oikea olohuoneeseen, niin keittiö täyttäisi seinän eikä oviaukkojen kulkuväylälle tulisi minkäänlaisia esteitä. Nyt myös vastakkaiselle puolelle uuden ikkunan ääreen jää reilu tila ruokailuryhmälle. Tiskatessa ei haittaa vaikka katselisikin ohikiitäviä autoja :) Keittiö tulee aikanaan meille Ikeasta ja tämäkin suunnitelma on tehty heidän Home Plannerilla, näppärää vaikkei sieltä ihan kaikkea löydykkään, mutta saa kuitenkin mitat ja muut hahmoteltua hyvin.

Keittiösuunnitelma on tehty tuohon vasemmalla puolella olevalle seinustalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti