13.4.2014

Terveyden tähden :)

Niin eikös nuo otsikon sanat olekin aika vaikuttavat?
Siltä minustakin tuntui, kun hurahdin muutama viikko sitten smoothie-juomiin :)

Näin paikallisessa sanomalehdessä muutaman ohjeen ja silloin päätin, että nyt alan tuumasta toimeen. Olen monesti suunnitellut tekeväni, mutta jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Ollaan toki joskus ihan silloin tällöin niitä tehty, mutta ei tavaksi asti. Innostukseni alkoi siinä määrin, että hankin myös sellaisen smoothien tekoon tarkoitetun laitteen, Smoothie Twisterin, joten nyt ei ollut enää vaihtoehtoja, ettei kone seiso  pelkkänä koristeena pöydällä!
 
 
 
Tässä tulee ensimmäinen ohje:
 


 
 
1 banaani
½ dl vaniljajogurttia
1dl maitoa
1dl marjoja
ripaus kanelia


Sekoita aineet tehosekoittimessa tai sauvasekoitin käy myös ihan hyvin. Marjoina olen käyttänyt mustikkaa, vadelmaa tai mansikoita. Jos ei käytä pakastettuja marjoja (kesäaikana) voi halutessaan lisätä vähän jäitä sekaan.
 
 
Toinen ohje tulee tässä:


 
 
 
Tästä tulee kahdelle:
 
1 mango
3,5 kiiviä
3,5dl ananasmehua

3,5 kiiviä siksi, että rasiassa oli seitsemän, joten riittää kahdeksi päiväksi :D mutta se myös riitti hyvin. Mango tähän ohjeeseen tuli tuoreena.

Kokeiluni jatkuu edelleen. Olen nyt siis kahden viikon ajan juonut aina aamulla pelkästään tällaisen smoothien sekä kupillisen kahvia, tietenkin. Tämä on samalla todella hyvä keino syödä marjoja ja hedelmiä päivän aikana. Ehkä tällaisen voisi lisätä vielä iltapäivällekin.
 
NAM, NAM !
 
Josko näillä selättäisi tämän nuhan mikä on kiusana parhaillaan....
 

 






 
 






 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti