30.3.2014

Paita ja paita

Koska näin hoitovapaalla ollessa iskee sellainen piheys ja haluaa säästää kaikessa mahdollisessa, niin tässä muutama säästöpaita :) Katselin yhdessä kaupassa kivaa sifonkipaitaa, jonka hinta oli melko korkea ja tulin ajatelleeksi, että säästänpä ja teen itse. Lähinnä myös siksi, että tarve oli nyt yhtä käyttökertaa varten ja kaupan paidan hinnalla saan tehtyä aika monta erilaista paitaa :D
 
Olen pitkään etsinyt kivaa kaavaa ja nyt sellaisen löysin kangaskaupan kaavakirjasta, tosin vähän muokkailin sitä. Mustavalkoinen paita on tehty siis sillä kaavalla. Paidan hihat on sifonkia ja vartalo-osa on makuuhuoneen verhokankaasta jäänyt pala, joka siis oikeasti oli Marimekon vaatetuskankaita.
 


 
 
 
Toiseksi tein yhteen juhlaan tällainen topin ja sen malli on yhdestä kaupasta ostetusta, josta otin mitat ja piirsin kainalokaarrokkeet. Muuten tehty samantyylisesti kaikki. Helminauha on ostettu Ninjasta ja käsin harsittu kanttinauhaan. Se oli helposti saksilla poikkastavissa. Kangas löytyi jälleen Marimekon tehtaanmyymälästä, josta varta vasten lähdin tuon henkistä kangasta hakemaan.


 
 
 
 
Sitten ihan sattumalta löysin yhdestä kaupasta, joka ei ollut ompelutarvike tms. kauppa varsinaisesti, tällaisen kanttinauhaohjurin tai miksi sitä sanotaan. Sillä sain näppärästi tehtyä yllä olevaan toppiin samasta kankaasta kanttinauhan pääntietä varten. Ja kyllä muuten toimi hyvin, tulee varmasti käytettyä :) ei tarvitse enää piipertää reunojen kanssa, kun ne tulee nyt ihan automaattisesti. Silitysraudan kanssa siis mennään tuossa sitä mukaa, kun nauhaa tulee.
 
 
 
 
 
Tällaista tällä erää....katsotaan mitä seuraavaksi ompeluhuoneessani syntyy :)
 
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Paidan kehuinkin jo livenä, mutta toi toppi on kans ihan sikahieno. Todella hyvä oivallus toi helminauha! Ja tilaukseen mulle toi vinonauhahärveli, johan alkaa munkin ompelukset siistiytyä...

    VastaaPoista